maanantai 17. helmikuuta 2014

2# Elämän Ääni


Jokainen meistä tykkää jonkinlaisesta musiikista? Jotkut sen kanssa esiintymisestä, kun toiset nauttii omista hiljaisista hetkistä jolloin voi itse hiljaa hyräillä mielensä mukaisia riimejä.

Itselleni laulaminen on hyvin tärkeää sillä kun olen masentunut, niin se vie huomioni muualle.
Ylivoimaisesti eniten olen laulanut James Bluntin lauluja joista ensimäistä kertaa
kuulin 1-luokalla ollessani. Laulun Goodbye My Lover.
Lähes jokainen Jamesin laulu kertoo rakkaudesta mutta ei sillä nykyaikaisella tyylillä missä kerrotaan kuinka hyvä olisi sängyssä kanssaan yms.





Nykyinen lauluääneni on aikalailla ns. salainen tieto, että miltä se kuulostaa. Edes perheeni siskoa lukuun ottamatta ei tiedä äänestäni mitään. Mutta kaikkihan nyt osaa laulaa joten siksi en ole pistänyt tai pistämässä nettiin mitään videota siitä. Ei sillä tavalla että se olisi väärin mutta minua se ei nyt kiinnosta.

Jokaisella tulisi olla oma pieni juttunsa joka lähes aina voisi piristää yksinkin ollessa!
Tämä on minun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti